10x Makeimmat majoituspaikat moneen makuun

Reissupäivän päätteeksi on ihanaa kellahtaa majapaikan pehkuun. Koostimme kotimaamme majoituspaikkoja, joissa unet maistuvat mansikkaisilta.

Luvassa puutalounelmia mukavuuksineen

Hotelli Krepelin, Kristiinankaupunki: Miltä tuntuisi majoittua hotellissa kuin kotonaan? Kokeile sitä Krepelinissä. Hotellihuoneiden varustukseen kun kuuluu kaikki kodin mukavuudet kylppäreistä keittiöön – 1800-luvun ihanassa interiöörissä tietenkin. Valloita kaupunki hotellilta saatavan pyörän selästä tai ota ajuriksesi Krepelinin kuski. 

Eleonora B&B, Kristiinankaupunki: Jos liikut Kristiinankaupungissa, paina tämä majapaikka mieleen. Aivan kaupungin keskustassa sijaitseva Eleonora B&B on kutsuvan suloinen yöpaikka, joka on varusteltu kuudella iki-ihanalla huoneella. Aamupala nautitaan tietysti terassilla ja pään voi jälleen painaa tyynyyn kustomoidun kaupunkipäivän jälkeen.

 

Hulppeita maisemia kuorrutettuna kesätekemisellä

Tainionvirran matkailualue, Sysmä: Sysmän seudulla, tarkemmin sanottuna Tainionvirran matkailualueella on ihastuttavan monta syytä yöpyä. Nukahda suven suloon esimerkiksi Ilola Innissä tai lähde leiriytymistunnelmiin Camping Sysmään. Jos mielesi halajaa mökkimaisemiin, on niitäkin tarjolla Tervalepikon Torpilla sekä Rantalan Lomamökeillä Hartolassa. 

Hotelli Keurusselkä, Keuruu: Loma hotelli Keurusselällä on varsin liikuttava. Pistä ainakin padel-pelit pystyyn ja hyppää rantasaunan lauteille ennen pään painamista tyynyyn. Vuokraa alueelta loma-asunto tai majoitu perinteisemmin hotellissa. Nuku, suppaile ja tsuppaile – hyvä ohjenuora muistettavaksi Keuruu-vierailun ajaksi.

Virkistyshotelli Yyteri, Pori: Yyterin biitsin hiekka on niin silkkistä, että siellä tekisi melkein mieli nukkua – eikä maisemistakaan ole pulaa. Ensiluokkaiset yöunet saat kuitenkin ihan vierestä hyppäämällä Virkistyshotelli Yyterin pehkuihin. Makoisten unien jälkeen rentoutumista voi jatkaa spa-osastolla tai siirtyä köllöttelemään aurinkoon Yyterin rannalle.

Kotkan, Haminan & Loviisan leirintäalueet: Jos kesän ämpärilistalla on ruksittavana telttaretki, mutta arjen mukavuudet ovat must, kokeile glampingia. Kotkan, Haminan ja Loviisan seutuvilla tarjolla on esimerkiksi tentsile-telttoja sekä ihan niitä klassisia versioita – tosin WiFillä ja wc:llä varusteltuna. Jos teltta ei tunnu omalta jutulta, tutustu mökki- ja huvilavaihtoehtoihin.

Lomalaidun: Nyt on varaa mistä valita! Mikäli kesääsi kuuluu majoittumista tuvassa, kartanomiljöössä tai vaikka Viikinkisaarella, ota osoitteeksesi matkamaalle.fi. Valittavana on muun muassa todellisia Suomi-filmimaisemia, Aurinkoranta sekä mittavasti muita majoittautumismahdollisuuksia. 

Staycationeita ja satumaisia unia

Imatran Valtionhotelli: Prinsessa Ruusunen nukkui makeasti linnassaan – kokeile ihmeessä samaa Imatran Valtionhotellissa. Jugendlinna on jo komea näky itsessään, mutta astetta henkeäsalpaavamman siitä tekee sen ympäristö koskineen ja Kruununpuistoineen. Eihän näissä maisemissa tekisi mieli nukahtaa lainkaan! Kosken kohina tuudittaa kuitenkin mukavasti uneen.

Lohja Spa & Resort, Lohja: Miltä tuntuu kylpeä klassikkosadun innoittamassa miljöössä tai elämyssaunojen lauteilla? Varaa majoitus Lohja Spa & Resortista niin tiedät. Täällä fuusioituvat suomalainen mökkiloma kylpyläreissun kera. Luvassa on omaa rauhaa mökkimajoituksessa ja notkuvaksi katetut pöydät aamupalalla.

Seurahuone Lofts, Lahti: Lahden Seurahuone Lofts on täydellinen määritelmä termille “staycation”. Huoneet ovat lastattu vaikka millaisilla yllätyksillä: joistain löytyy sauna, toisista kattoikkuna ja joistakin oma terassi. Hotellin tiloissa majoitut kuin aateliset aikanaan – palvelu hoidetaan samalla pieteetillä kuin Mannerheimin vieraillessa männävuosina täällä.