Melojat järven selällä kajakeissaan auringonlaskun aikaan

Matka maalle - Koko Suomi

Maalta ympäri Suomea löydät aktiviteettien aarrearkkuja

Kartta

Mitä jos karistaisit kaupungin tomut harteiltasi ja suuntaisit ihan kunnolla maalle aktiviteettien äärelle? Villi veikkaus: Et ole törmännyt esimerkiksi metsäpakopeliin aikaisemmin. Poimi kesän ykkösmenomestat ympäri Suomenmaan tästä.

Lähde vaikka Lappiin, Särkijärven majoille. Kajakin leikatessa järven pintaa saattaa eräilykesä houkutella ajatuksena – mikäpä ettei! Kuuntele ikiaikaisen lappilaisen luonnon kutsua ja halaa ainakin paria puuta samalla reissulla.

Leppävirroilla Varkaudessa pääset perinteisempien aktiviteettien, kuten savusaunan äärelle. Perinteiden vastapainoksi kannattaa kokeilla esimerkiksi metsäpakopeliä.

Tuhannen Tarinan Talossa lomaillaan eteläkarjalaisittain, eli rennon leppoisasti. Onko ihanampaa, kuin rapsuttaa ja ruokkia toinen toistaan söpömpiä maatilan pörröisiä asukkeja? 

Jatketaan Etelä-Karjalassa, missä Creative Kaiku johdattaa sinut kotimaisen mytologian juurille. Keitä olivat aikoinaan palvotut Tapio ja Mielikki? Vastaavia kierroksia järjestetään myös koko perheelle.

Onko jo sportattu tarpeeksi yhdelle reissulle? Kellahda riippukeinuun syreenimetsän katveeseen Merimaskussa, Taattisten tilalla. Matkamuistoksi tietysti tilan taiteilijaresidenssin saviteoksia.

Lisää kivoja kesäpuuhia ja majoituspaikkoja löydät Matkamaalle.fi-palvelusta.