7Vesipetojen reitti

622 km

Jos vesi on elementtisi, pysy kuulolla. Nyt matkataan nimittäin ympäri Suomen liplatellen, polskien ja kohisten.

1

Keski-Suomen biitsi- ja vesistökierros sopii aloittaa Keuruulta. Hotelli Keurusselältä avautuva järvimaisema aaltoineen kun oikein kutsuu suppailemaan, uimaan tai vaikka soutelemaan. Kesä kuivaa, minkä kesä kastaa, ja hotellin hiekkarannalla kelpaa kölliä kuivattelemassa.

2

Myös Jyväskylässä päästään lipumaan leppoisasti laineilla. Ei muuta kuin mieleinen vedenkäyntiväline alle Tavinsulan välinevalikoimasta ja kohti uutta kaupunkikuvaa vesilintuperspektiivistä. Valittavanasi on kaikkea kajakeista purjelautoihin, ja extremempääkin harrastetta on tarjolla esimerkiksi SUP-joogan parissa.

3

Siintääkö seuraavana reitillä Oulujärven suuret selät? Navigoikaa vielä vähän lähemmäs, niin tupsahdatte järvimerirosvojen tapaan Ärjänsaarelle. Jääkauden jälkeensä jättämiä hiekkarantoja törmineen riittää täällä silmänkantamattomiin, joten tiedossa on saariseikkailun lisäksi letkeää lekottelua biitsillä.

4

Kilometrikaupalla rantaviivaa on luvassa myös Sotkamossa, missä sijaitsee Suomen ikioma Riviera. Hiukan hiekkaranta lepäilee Vuokatin vaaroja vastapäätä, joita pääsee ihailemaan myös Sapsojärveltä käsin. Vesipetoilkaa menemään tai ottakaa ranta haltuun esimerkiksi tennistä pelaten.

5

Jos kaipaat Kolin kansallispuiston korkeuksien sijaan veden liplatusta ja matalampaa maisemaa, suuntaa visiitilläsi Pielisen Hiekkasaarille. Pielisjärveä halkovat kapeat harjanteet muodostavat kokonaisen saarijonon. Aloita reissu Hattusaarelta, joka on kiinni mantereessa.

6

Tällä reissulla ei järvimaisemista tule pulaa, ja seuraavaksi suunnataankin Järvi-Suomen sydämeen Kuopioon. Järvisatamakaupungissa kannattaa vesistöjen lisäksi tsekata ravintolatarjonta, sillä maan halki tahkominen herättää nälän itse kussakin. Samalla reissulla on oiva tilaisuus kipaista Tahkolle sporttaamaan ja sulattelemaan.

7

Päätellään reissu kohinalla! Varkauden Ämmäkosken kuohut tulevat tutuksi kuivin jaloin, sillä kosken saavuttaa Varkauden Päiviönsaarelta kävelysiltoja pitkin varsin ketterästi. Lähde Kämärin luontopolulle, jota seurailemalla etenet Taipaleen kanava-alueelle – kaksi vesistöä yhdellä iskulla.