Kuvanveistos Wäinö Aaltosen museossa

Turku

Nykytaiteen raamit ulottuvat joen molemmin puolin Turussa

Kartta

Mikä sopisikaan paremmin kesäpäivän kontrastiksi kuin nykytaide? Turku on ässä paikka taidetepastelulle, sillä museot ja galleriat sijaitsevat kätevästi kävelyetäisyyksillä toisistaan.

Aboa Vetus Ars Nova: Aurajoen varteen rantautuu kesällä omaleimaisen tyylin luonut Kustaa Saksi, jonka töissä sekoittuu elementtejä fraktaaleista kasvioppiin. Saksin töissä korostuu unen ja valveen rajamaailman abstraktius, jonka Saksi jäljentää kuvakudoksille.

WAM: Turun kaupungin taidemuseon tilat täyttyvät kesällä Antti Laitisen teoksilla videoista installaatioihin ja valokuviin. Teosten teemana toimii ihmisten suhde omaan ympäristöönsä. Kesäkuukausina nähdään myös WAMX-sarjan näyttelyitä, joiden teosten äärellä kannustetaan viipyilevyyteen ja aistien herkistämiseen.

Turun taidemuseo: Taidemuseo on jo teos itsessään, mutta graniittilinnassa kannattaa pistäytyä aistimassa, mitä se pitää sisällään. Kesän näyttelyt kokoavat yhteen naistaiteilijoiden teoksia eri aikakausilta ja genreiltä Schjerfbeckistä nykytaiteeseen.